OHJAAJAT

Moikkuu, oon Reea Hangasluoma! Oon 17 vuotias, ja ohjaan tankotanssia kaiken ikäisille ja tasoisille. Tankouraa mulla on takana vähän yli 5 vuotta, jonka aikana oon kerenny kiertämään parit suomenmestaruuskisat ja käyny neljästi mm-kisoissa, joissa paras saavutukseni on 6.sija. Mulle tunneilla tärkeintä on hauskan pitäminen ja itsensä ylittäminen, tasolla ei ole mitään väliä! Tunneillani ohjaan monipuolisesti liikkeitä eri harjoitusten kautta. Muiden kannustaminen ja rohkaiseminen on lempipuuhaani! Rakastan katsoa mun oppilaitten kehitystä ja oon nii ylpee kaikista pienistäkin onnistumisista!

Tytti Saarinen

Tankotanssi alkeet, jatko 1

Moikka kaikille, mun nimi on Tytti ja olen tässä ohjannut TNT.llä tunteja viime syksystä, joten lienee jo aika esitellä itsensä.
Aloitin itse tankotanssin vuonna 2017 ja laji kolahti muhun kun huomasin, ettei tarvitse olla se kaikkein notkein tai voimakkain näkkäri voidakseen oppia ja tehdä vaikka ja mitä. Alkeiskurssin jälkeen ei mennyt montaa kuukautta kun kohta mukaan tulikin myös koreografioiden opettelu ja korot.
Tankotanssin saralla minua onkin eniten harrastuksessa inspiroinut nimenomaan kenkien kanssa pyöriminen ja tanssillisuus sekä se miten joitain liikkeitä voi oppia ja varioida monin eri tavoin.
Vähitellen tajusin haluavani joskus opettaa muille tätä mulle tärkeää harrastusta ja tässä sitä nyt ollaan.
Pyrin tunneillani rentoon ja turvalliseen ilmapiiriin sekä tekemiseen, jotta voisin antaa parhaat eväät oppilaiden kehittymiseen ja onnistumiseen. Omana ajatusmaailmana on, että mieluummin opetellaan muutama liike hyvin kuin paljon vähän sinnepäin.  

Eveliina Teeri-Kahelin (lomalla)

tankotanssi ja voimatreeni 

Edesmenneen taatani mukaan, sukumme kuuluu juoksujalkaisten heimoon: jatkuvassa pienessä liikkeessä, paikallaan ei malttaisi pysyä. Olen aina liikkunut paljon - nykyään mottonani onkin: kokeilen kaikkea mahdollista ja teen niin kauan kuin se on kivaa. Hevoset ovat kuuluneet elämääni aina, kuten myös kuntosalilla käynti. Triathlon ja kestävyysurheilu tulivat kuvioihin hieman myöhemmin kuten myös kehonpainoharjoittelu. 

Löysin sattumalta Nitskun kässärit -haltuun leirin kesän lopulla 2020 ja se olikin sitten menoa. Aloin käydä säännöllisesti kässäröimässä, sain uusia ystäviä ja otin pitkästä aikaa ohjelmaan myös tankotanssin.

Valmennan myös TFW-Keravalla arjen taistelijoita ja päätyönäni myyn laboratoriolaitteita. Koska taiteellista taustaa minulla ei ole, tuntini painottuvat voimapuoleen, vartalon hallintaan ja liikkeiden suorittamiseen oikein.

Milla Turunen

Aikuisbaletti

Liikunta on aina ollut tärkeä osa elämääni ja ensimmäiset kosketukset voimisteluliikkeisiin olen saanut kolme vuotiaana. Joukkuevoimistelussa kerkesin kilpailemaan muutaman vuoden, kunnes minua alkoi kiehtomaan rytmisen voimistelun maailma ja siirryin sinne haastamaan itseäni yksilökilpailussa.

Voimisteluiden jälkeen olen kerennyt harrastamaan jazztanssia kuusi vuotta lopettamalla päättötodistukseen. Lajien tukena olen aina harrastanut balettia. Vuonna 2022 pääsin tankotanssin pariin, lajista olen haaveillut jo pidemmän aikaa.

Haluan, että balettitunneilleni voi tulla liikkumaan ilman painetta, kehittämään itseään ja nauttimaan liikunnan ilosta! <3

Inka Hyytiäinen (äitiyslomalla)

Tankotanssi lapset ja aikuiset

Moikka! Mun nimi on Inka ja löysin tankotanssin vuonna 2016. Polttareissani pääsin lajia ensi kertaa kokeilemaan ja se oli rakkautta ensi sil.. pyörähdyksellä ;)  Lapsuuden harrastuksiani olivat telinevoimistelu sekä TeamGym ja innostun edelleenkin kaikenlaisesta temppuilusta 🤸‍♀️ Mielestäni tankotanssissa on parasta uuden oppiminen, itsensä ylittäminen, yhteisöllisyys ja toisten kanssa onnistumisista iloitseminen. 

Marjaana Ruokolainen

tankotanssi lapset ja aikuiset (maanantai)

Olen harrastanut kaikkea jalkapallosta telinevoimisteluun, mutta taitoluistelu ja pariakrobatia vei voiton jo lapsena. Pidän esiintymisestä ja oman kehon haastamisesta. Kilpailin yksinluistelussa kansallisella tasolla, jonka jälkeen taitoluistelu muuttui työkseni. Kiersin Disney On Ice -tuotannon matkassa vuosina 2017-2020.

Viimeiset kaksi vuotta olen ollut aktiivisesti mukana Tanssikoulu TNT:n toiminnassa. Tunneillani keskitytään liikkeen laatuun ja suoriin linjoihin, vuorovaikutteista ilmapiiriä unohtamatta.

Marjaana on koulutukseltaan valmentaja- ja kulttuurituottaja. Marjaana siirtyi vuoden 2022 alusta hoitamaan myös Tanssikoulun sähköpostiliikennettä. 


Nita Lehto / Tanssikoulun perustaja

Tankotanssi, valmennusryhmä ja käsilläseisonta.

Olen Nita Lehto, 26-vuotias Helsinkiläinen urheilija ja tanssija. Suomen johtava käsilläseisontaworkshop keikkailija, intohimoinen liikunta-alan edelläkävijä. Haaveilen hulluista asioista, ja innostun helposti. Haastan itseäni kunnianhimoisesti päivästä toiseen yrittäjänä ja urheilijana.

Olen tanssinut monipuolisesti taitoluistelun ohella viisi vuotiaasta lähtien. Kilpaurheillut olen aina, ensin luistelussa kymmenen ensimmäistä vuotta, sitten tankotanssissa. Valmennustöitä olen tehnyt taitoluistelussa, tanssissa, ja personal trainerina jo 10-vuotta. Viimeisien vuosien aikana (kesästä 2018) olen kiertänyt Suomea, opettaen käsilläseisontaa ja liikkuvuutta. Kiersin Suomen kaikki 107 kaupunkia käsilläseisontaworkshoppieni kanssa, keväällä saan maagisen 200 workshopin rajan rikki.

Kilpailen tällä hetkellä SM-tasolla tankotanssissa, kirkkain ja kunnianhimoisin tavoittein. Minulla on takana tankotanssista kahdet ulkomaankilpailut (Ukraina 2018 ja Italia 2019) kahdet SM-kilpailut, ensimmäiset vuodelta 2017) ja monet muut pienemmät kilpailut. Olen esiintynyt myös lukuisissa tapahtumissa mm. Keski-Suomen urheilugaalassa, festareilla ja Himos Areenalla. Nykyään esiinnyn myös käsilläseisontataiteilijana. 

Tanssisali mahdollistaa mun unelmat, mahdollisesti myös sinun. Nähdään ullakolla<3

Puss, Nitsku